Facebook-tutkimuksen antimia

Keskimäärin neljä prosenttia Facebook-sivujen kävijöistä aktivoituu tykkäämään tai kommentoimaan yritysten päivityksiä, selviää Verkostoanatomian ja Hill+Knowltonin viime viikolla julkaisemasta Suomalaisten Facebook-sivujen tila 2012 -tutkimuksesta.
Tutkimuksen pohjana on 1013 suomalaisen yrityksen Facebook-sivun tilastot. Mukaan on otettu vain sellaiset Facebook-sivut, joilla on yli 1000 fania.
Muutamia tutkimuksesta esille nousevia pointteja
Yrityksen aktiivisuus lisää tykkääjien aktiivisuutta
Tämä on tietysti loogista, mutta osaltaan myös lyttää sen ajatuksen, että esimerkiksi päivityksen tekeminen kerran päivässä olisi liikaa. Joka päivä viestivien ja kerran viikossa viestien välinen ero tykkääjien aktiivisuustasossa oli tutkimuksen mukaan yli kaksinkertainen.
Aamukymmenen ja iltakahdeksan ovat aktiivisimpia aikoja
Tutkimuksen mukaan tykkääjät aktivoituvat vuorovaikutukseen Facebook-sivulla tasaisesti koko päivän ajan, lukuunottamatta illan ja aamun aktiivisempia ajankohtia.
Perjantai saa ihmiset aktiivisiksi
Perjantai on selvästi vilkkain päivä tykkääjien aktiivisuudessa, jolloin tapahtuu 18% viikon kokonaisvuorovaikutuksesta.
Yrityksen aktiivisuus ei tuo tykkääjiä
Vaikka Facebook-sivun aktiivisuus lisääkin vuorovaikutusta, se ei kuitenkaan tuo uusia tykkääjiä. Tykkääjien hankkimiseen täytyykin käyttää erilaisia muita markkinointikeinoja.
Suomalainen mies ei puhu eikä tykkää
Miehet osallistuvat selvästi vähemmän vuorovaikutukseen. Älä siis ihmettele, jos Facebook-sivusi tuntuu hiljaiselta ja asiakaskuntasi koostuu pääosin miehistä.
Mitä jäi puuttumaan?
Sosiaalisessa mediassa keskitytään paljon osallistumiseen ja vuorovaikutukseen. Kuitenkin kun puhutaan yrityksistä, tärkein asia jää usein unholaan: mitä merkitystä Facebook-sivulla on myyntiin? Esimerkiksi verkkokaupan tapauksessa mielenkiintoinen lisä tutkimukseen olisi ollut, kuinka moni käyttäjistä klikkaa päivitysten kautta verkkokauppaan (ja tekee ostoksen). Oman kokemukseni mukaan sekin riippuu pitkälti aktiivisuustasosta. Kerran kuussa päivittyvä Facebook-sivu ei tuo juurikaan myyntiä, olipa tykkääjiä kuinka paljon tahansa.
Kaiken kaikkiaan tutkimus on erittäin mielenkiintoinen, joten kannattaa käydä tutustumassa tarkemmin: http://www.hillandknowlton.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote?id=26733556.


